Sinustako Merimelojat ry:n seuraava puheenjohtaja?

18.5.2018

Etsimme jäsenistön keskuudesta ehdokasta tai ehdokkaita seuran puheenjohtajan tehtävään, nykyisen puheenjohtajan ilmoitettua ettei ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi. Valinta tehdään syyskokouksessamme marraskuussa.

Muodollisesti yhdistyksen puheenjohtaja ainoastaan kutsuu koolle hallituksen kokoukset ja johtaa niissä puhetta, vastaa siitä että hallitus toimii ja tekee päätöksiä. Merimelojien kokoisessa seurassa on hoidettavana paljon juoksevia asioita, mutta meillä ei ole palkattua toiminnanjohtajaa. Näiden hoitaminen on jaettu puheenjohtajan, taloudenhoitajan ja toimistonhoitajan kesken. Puheenjohtaja on myös palkattujen työntekijöiden esimies.

Käytännössä tehtävään kuuluu mm. hallituksen kokousten valmistelua, päätösten toimeenpanoa, sopimusten ja muiden asiakokonaisuuksien valmistelua ja suunnittelua, yhteistyötä muiden toimihenkilöiden kanssa, toiminnan ja talouden suunnittelua ja seurantaa, sekä monien pienempien juoksevien asioiden hoitamista. Lyhyesti sanottuna - puheenjohtaja on se henkilö, jolla täytyy olla hallussa kokonaiskuva seuran toiminnasta

Tehtävässä tarvitaan kykyä hahmottaa ja hallita kokonaisuuksia, etsiä toimivia ja kaikkien hyväksyttävissä olevia ratkaisuja, sekä kykyä tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Hyvistä sosiaalisista taidoista ja yhdistyksen talouden ymmärtämisestä ei ole haittaa. Seuran toiminnan ja seurassa harrastettavien melontamuotojen aiempi yleistuntemus auttaa tehtävän omaksumisessa.

Puheenjohtaja ei ole yksin. Merimelojien toimintaa ohjaa seuran hallitus, vuosikokouksessa päätettyjen suunnitelmien antamien suuntaviivojen mukaisesti. Jaostot toimivat melko itsenäisesti, lähinnä kiinteään omaisuuteen liittyvät toimenpiteet tai muut jaoston vastuuhenkilön hyväksyntävaltuudet ylittävät taloudelliset päätökset käsitellään hallituksessa. Hallituksen jäsenten lisäksi seuralla on toista kymmentä muuta toimihenkilöä tehtävissä jotka edellyttävät säännöllisempää sitoutumista. 

Kysy lisää. Kysymyksiin tehtävän sisällöstä vastaa Rauli Rautavuori, pj()merimelojat.fi, 050 357 0916. Jos asetut ehdolle ja tulet valituksi, tulet saamaan tehtävään tukea väistyvältä puheenjohtajalta, joka on valmis jäsenistön niin halutessa jatkamaan jäsenenä seuran hallituksessa joustavan tehtävien siirron varmistamiseksi.