Olympiavoittaja Yrjö Hietanen on kuollut

4.4.2011

Yrjö Hietanen kuoli 26.3.2011 edellisenä päivänä kotonaan Helsingissä saamansa äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. Hän oli syntynyt 12.7.1927 Helsingissä.

Yrjö Hietanen edusti koko urheilu-uransa ajan Merimelojia ja toimi seurassa aktiivisesti 40 –luvulta aina 90 –luvun alkuun asti.

Olympiavoittaja Yrjö Hietanen on kuollut

Yrjö Hietanen kuoli 26.3.2011 edellisenä päivänä kotonaan Helsingissä saamansa äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. Hän oli syntynyt 12.7.1927 Helsingissä.

Yrjö Hietanen voitti melonnassa kaksi kultamitalia kotikaupunkinsa Helsingin olympialaisissa 1952 yhdessä Kurt Wireksen kanssa 1.000m ja 10.000m matkoilla K2 luokassa. Neljä vuotta myöhemmin hän osallistui Melbournen kisoihin, jossa sijoittui seitsemänneksi K2 10.000m matkalla parinaan Simo Kuismanen.

Hietanen oli valittuna myös kolmansiin olympialaisiin, Lontooseen vuonna 1948, mutta juuri ennen kisoja Suomen joukkuetta jouduttiin supistamaan valuuttapoliittisista syistä ja melonnan osalta karsinta kohdistui nuoreen kaksikkopariin Yrjö Hietanen – Jouko Kilpiä.

Yrjö Hietanen edusti koko urheilu-uransa ajan helsinkiläistä Merimelojat –seuraa, jossa toimi aktiivisesti 40 –luvulta aina 90 –luvun alkuun asti.

Viimeiseksi jäänyt edustustehtävä Hietasella oli vuonna 2004, jolloin hän Helsingin kaupungin edustajien pyynnöstä kuljetti Ateenan kisojen olympiasoihtua Aleksin ja Unioninkadun kulmasta Pohjois-Esplanadin ja Keskuskadun kulmaan. Ei kuitenkaan juosten, vaan kävellen.

Työuransa sähköasentajan koulutuksen saanut Hietanen teki sähköalan yrityksessä, jossa hän toimi osaomistajana ja toimitusjohtajana.

Paljasjalkainen helsinkiläinen Hietanen on asunut nuoruudessaan Punavuoren, Kallion ja Marjaniemen alueilla, mutta vuodesta 1946 alkaen Kumpulassa.

Yrjö Hietaselle on myönnetty Suomen leijonan ritarikunnan 1.lk ritarimerkki solkineen v.1967, Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi 1992 ja PRO urheilu tunnustuspalkinto v. 2000.